Kuukausi: toukokuu 2016

Jo vain, tänään on siis meikäläisten laskettu aika mutta kipeät supistukset alkoivatkin jo perjantai-iltana, säännöllisinä. Kipeää, noin minuutin mittaista supistusta tuli tasesti 5 min välein. Soitin TAYSiin ja sain ohjeen tulla kun kipu on kovaa / tulee verta tai lapsivedet menee. Yön sain nukuttua ihan ok, aamulla supistukset jatkuivat. Soitin uudelleen TAYSiin ja samat ohjeet sain : tule kun et enää kestä, ota panadolia ja käy suihkussa. Kello 12.00 lähdettiin TAYSiin kun kipupiikit olivat kovia. Onneton kun olen en tiennyt mitä se kova supistus edes meinaa, ottasin mielelläni nuo sen hetkiset supparit takaisin.

Päästiin käyrille, supistukset näkyivät selvästi ja kohdunkaula oli auki 1,5cm mutta reuna vielä paksu. Sain TENS-laitteen lelukseni ja sillä heitin selkään, missä kipeät supparit tuntuvat (yhä) pientä sähkäriä ja jäätiin oottelemaan uuteen käyrään pääsyä. Supparia tuli edellen tasasesti ja ne olivat kovempiakin jo, olivat jopa siirtyneet vatsalle. Käyrillä ei mitään merkittävää, edelleen vain 1,5cm auki. Jäätiin vielä odottamaan kolmatta käyrää ja jospa tilanne kohdunkaulalla edistyisi. Käveltiin kätilön kehoituksesta koko tuo kaksi tuntia, sattui saakelisti mutta hammasta purren pitkin poikin käytäviä. Kolmannella kerralla ei edelleen muutosta, käyrä oli vain levottomampi sillä vauva liikkui PALJON. Itse olin väsynyt, turhautunut ja kipeä. Kätilö sanoi että meneillä on pidentynyt latenssivaihe joka voi kestää tunneista jopa päiviin. Kätilö kysyi pärjäisinkö kotona kipujen kanssa, oltiin sovittu miehen kanssa että kotiin mennään jos niin kysytään sillä en halunnut jäädä yksin osastolle, sairaalaan ajaa vain sen 30min ja kotona olo olisi turvallinen ja synnytys voisi edetä nopeammin. Lähdettiin lääkärin tarkastettua käyrä.

Kotona mies kantoi mulle suihkuun jakkaran. Istuskelin lämpimässä suihkussa varmaan puoli tuntia ja join mehua 😀 Panadolia ja lämpöpussia käytin ahkerasti koko illan, supparia tuli ja tuli. Latasin jopa sovelluksen Iphoneen jolla kellotus helpottui, appi näyttää kellonajan milloin supistus alkoi, sen keston ja välin edelliseen minuutteina. Tosi kätsy käytettävä, ”Synnytys poltot” nimellä löytyy. Väsyneenä ja itkuisena nukahdin sohvalle, supistuksiin heräsin. Yöllä olin jo niin poikki että en jaksanut kuin ynistä supistuksen alla. 4.00 menin suihkuun istumaan hetkeksi kun tuntui ettei kipu laukea, panadolia ja lämpöpussia messiin ja peiton kanssa sohvalle jossa sain nukuttua suht hyvin jokusen hetken.

Rahin päällä olen maannut polvillani, kävellyt pitkin pirttiä ja koittanut pysyä liikkeessä. Käytiin anoppilassa piipahtamassa ja käytettiin koira lenkillä. Lantion seudulla tuntuu eniten, varmasti vauva jo vähän alempana mitä eilen ja uskon että aukikin ollaan pikkuisen enemmän. Hengitys supistuksen aikana on hemmetin vaikeaa. Itse meinaan pidättää henkeä ja koitan sitten hengittää rauhassa ja alkaa tuntumaan etten saa ollenkaan happea. Nyt koitan hengittää nenän kautta sisään ja suun kautta ulos ja puhaltaa kovaa esim. verhoa, paperia tms. Koitan myös liikkua supparin aikana sillä paikallaan ollessa kipu tuntuu kovemmalta ja alan sätkiä ja potkia kun en muuta voi. Toinen vaihtoehto on että mies pitää kii, sillä kyllä mua ainaki pelottaa vähän tää touhu. On tämä semmoista tekemistä että ei kuvitella voi. Odotan vaihetta missä puudutteet isketään, kumpa siihen ei menisi päiviä. Mutta kyllä tämä vaihe on muuten perseestä. Syvältä sieltä.

Jäämme katselemaan, puhisemaan ja odottamaan mitä tässä tapahtuu.

Siinäpä ne polttavimmat.
Blogaaja, siis minustako? Onhan mulla joskus ollut kokeilussa blogin kirjoitus mutta kaikki on kaatunut aikaan, jota ei (muka) ole ikinä ollut. Juuri nyt minulla ei muuta olekkaan kun aikaa.

Olen siis 23-vuotias nainen ja odotan juuri esikoistani / esikoistamme jonka pitäisi syntyä tämän viikon sunnuntaina, LA siis 29.5 ja olo on jo sen mukainen. Naimisiin menin viime kesänä, miehen kanssa ollaan … hetkinen …. 7-vuotta (!?) oltu kimpassa elokuussa. Asumme Pirkanmaalla, pienehkössä kerrostalokaksiossa. Alunperinhän minä olen Satakunnasta, Porin tienoilta lähtöisin. Netissä me ollaan tavattu ja 3-vuotta eletty etäsuhteessa. Muutin sitten Pirkanmaalle kun sain opiskelupaikan. Minä olen lähihoitaja ja minulla on vakkaripaikka koulunkäyntiavustajana. Ihan paras duuni. Mies on raksalla vakkarihommissa, suosittelen raksalaista jokaiseen talouteen. Meillä on 3-vuotias sekarotuinen koira, Minni. Juuri nyt meillä on menossa Minnin suhteen ”jääkausi”, pieneksi narttukoiraksi melko dominoiva tapaus. Lisää aiheesta luvassa. Harrastuksia mulla ei pahemmin ole. Kävin salilla, ihan tavotteellista treeniä tein mutta lopetin kun tulin raskaaksi. Se oli ehkä virhe näin jälkiviisana voin sanoa. Tarkoitus olisi elokuussa taas tarttua tankoon ja aloittaa treenit alusta, odotan kyllä innolla vaikka tiedän että luvassa on verta,hikeä ja kyyneliä. Tuleehan sitä sitten puuhailtua kaikenlaista : leivottua, kokkailtua, sisustettua, luettua, katseltua leffoja/netflixiä etc. mutta en lue niitä harrastuksikseni sillä ne ovat satunnaisia tai joka päivisiä asioita. Eipä kai nyt muuta taustaa tarvi kertoa.

Olotila juuri nyt on aika tukala. En ole nukkunut kolmeen yöhön hyvin, näitä raskausmassun iloja. Vatsaa särkee, kivistää, kolottaa, se painaa, se supistaa ja muutenkin se on alkanut hivenen häiritsemään. Pienihän se on, kun jäin äitiyslomalle työkaveri luuli että olen keskiraskauden puolella kun vatsa alkoi näkymään vasta vikalla työviikolla silleen ”kunnolla”. Vikat viikot raastaa, minkäs sille voi. Tämä odottaminen ja tietämättömyydessä elo on kaikista kaameinta. Niin ja tämä hiton tarkka oman kehon tuntemuksien tahaton seuranta. Mistä minä tiedän millaisesta supistuksesta soitella kätilölle tai lähteä sairaalaan? ”Vyömäinen, jatkuva, voimistuva kipu..” ,” kellotat supparia..” , ” kyllä sä sitte huomaat, ei siitä voi erehtyä..”. Jep,jep ja näillä mennään. Olen jokseenkin kontrollifriikki ja tahtoisin tietää kaikki faktat aina tarkalleen niinkuin ne ovat. Inhoan arvailua ja epätiedossa eloa. Nytkin tahtoisin tietää tarkan päivän milloin vauva päättää tulla, kellonajan, mikä on supistus ja koska voin tulla sairaalaan puudutettavaksi. Nyt en osaa kuin tarkkailla kokoajan miltä kehossa tuntuu ja joka ilta sanon miehelle että kohta mennään synnärille, on vaan sellainen ”olo”. Ollaan miehen kanssa molemmat niitä ihmisiä jotka on tasan ja juuri silloin siellä missä pitää ja saadaan kauhee stressi jos niin ei ole. Jos esim. kahvit on sovittu anoppilaan klo 18.oo me soitetaan ovikelloa tasan 18.00. Toisaalta olen myös enemmän sellainen ”ei se oo niin justiinsa..”-tyylinen tekijä, en jaksa viilata pilkkua tai olla ihan turhan tarkka. Tämä näkyy hyvin kokkailuissa, olen kokeilevan keittiön ystävä. Jännä miten voi kaksi niin erilaista piirrettä olla samalla ihmisellä niin hallitsevia.

Ulkona tekee ukkosta. Tiedän sen siitä että mulla alkaa kädet vapista. Lapsesta asti ollut tämmönen kyky, että ennen ukkosta alkaa kädet tärrään. Pienenä ei pysynyt ees mehumuki kädessä kun tärinä oli nii vahvaa, vähän onneks rauhottunut niistä tärinöistä. Taidan keitellä kahvit ja tehdä vähän evästä partsille ja mennä tsiigaileen jokos saatas Pirkanmaallekkin kunnon jytä päälle.