Siinäpä ne polttavimmat.
Blogaaja, siis minustako? Onhan mulla joskus ollut kokeilussa blogin kirjoitus mutta kaikki on kaatunut aikaan, jota ei (muka) ole ikinä ollut. Juuri nyt minulla ei muuta olekkaan kun aikaa.
Olen siis 23-vuotias nainen ja odotan juuri esikoistani / esikoistamme jonka pitäisi syntyä tämän viikon sunnuntaina, LA siis 29.5 ja olo on jo sen mukainen. Naimisiin menin viime kesänä, miehen kanssa ollaan … hetkinen …. 7-vuotta (!?) oltu kimpassa elokuussa. Asumme Pirkanmaalla, pienehkössä kerrostalokaksiossa. Alunperinhän minä olen Satakunnasta, Porin tienoilta lähtöisin. Netissä me ollaan tavattu ja 3-vuotta eletty etäsuhteessa. Muutin sitten Pirkanmaalle kun sain opiskelupaikan. Minä olen lähihoitaja ja minulla on vakkaripaikka koulunkäyntiavustajana. Ihan paras duuni. Mies on raksalla vakkarihommissa, suosittelen raksalaista jokaiseen talouteen. Meillä on 3-vuotias sekarotuinen koira, Minni. Juuri nyt meillä on menossa Minnin suhteen ”jääkausi”, pieneksi narttukoiraksi melko dominoiva tapaus. Lisää aiheesta luvassa. Harrastuksia mulla ei pahemmin ole. Kävin salilla, ihan tavotteellista treeniä tein mutta lopetin kun tulin raskaaksi. Se oli ehkä virhe näin jälkiviisana voin sanoa. Tarkoitus olisi elokuussa taas tarttua tankoon ja aloittaa treenit alusta, odotan kyllä innolla vaikka tiedän että luvassa on verta,hikeä ja kyyneliä. Tuleehan sitä sitten puuhailtua kaikenlaista : leivottua, kokkailtua, sisustettua, luettua, katseltua leffoja/netflixiä etc. mutta en lue niitä harrastuksikseni sillä ne ovat satunnaisia tai joka päivisiä asioita. Eipä kai nyt muuta taustaa tarvi kertoa.
Olotila juuri nyt on aika tukala. En ole nukkunut kolmeen yöhön hyvin, näitä raskausmassun iloja. Vatsaa särkee, kivistää, kolottaa, se painaa, se supistaa ja muutenkin se on alkanut hivenen häiritsemään. Pienihän se on, kun jäin äitiyslomalle työkaveri luuli että olen keskiraskauden puolella kun vatsa alkoi näkymään vasta vikalla työviikolla silleen ”kunnolla”. Vikat viikot raastaa, minkäs sille voi. Tämä odottaminen ja tietämättömyydessä elo on kaikista kaameinta. Niin ja tämä hiton tarkka oman kehon tuntemuksien tahaton seuranta. Mistä minä tiedän millaisesta supistuksesta soitella kätilölle tai lähteä sairaalaan? ”Vyömäinen, jatkuva, voimistuva kipu..” ,” kellotat supparia..” , ” kyllä sä sitte huomaat, ei siitä voi erehtyä..”. Jep,jep ja näillä mennään. Olen jokseenkin kontrollifriikki ja tahtoisin tietää kaikki faktat aina tarkalleen niinkuin ne ovat. Inhoan arvailua ja epätiedossa eloa. Nytkin tahtoisin tietää tarkan päivän milloin vauva päättää tulla, kellonajan, mikä on supistus ja koska voin tulla sairaalaan puudutettavaksi. Nyt en osaa kuin tarkkailla kokoajan miltä kehossa tuntuu ja joka ilta sanon miehelle että kohta mennään synnärille, on vaan sellainen ”olo”. Ollaan miehen kanssa molemmat niitä ihmisiä jotka on tasan ja juuri silloin siellä missä pitää ja saadaan kauhee stressi jos niin ei ole. Jos esim. kahvit on sovittu anoppilaan klo 18.oo me soitetaan ovikelloa tasan 18.00. Toisaalta olen myös enemmän sellainen ”ei se oo niin justiinsa..”-tyylinen tekijä, en jaksa viilata pilkkua tai olla ihan turhan tarkka. Tämä näkyy hyvin kokkailuissa, olen kokeilevan keittiön ystävä. Jännä miten voi kaksi niin erilaista piirrettä olla samalla ihmisellä niin hallitsevia.
Ulkona tekee ukkosta. Tiedän sen siitä että mulla alkaa kädet vapista. Lapsesta asti ollut tämmönen kyky, että ennen ukkosta alkaa kädet tärrään. Pienenä ei pysynyt ees mehumuki kädessä kun tärinä oli nii vahvaa, vähän onneks rauhottunut niistä tärinöistä. Taidan keitellä kahvit ja tehdä vähän evästä partsille ja mennä tsiigaileen jokos saatas Pirkanmaallekkin kunnon jytä päälle.